Mindi

           


  • Synt.aika 12.1.2009 (tai 21.2.2009, epävarma tieto)
  • Rotuna dalmatiankoira, ei rekisteröity Suomessa, vanhemmat Venäjäntuonteja, siellä niillä on rekkarit.
  • Kodinvaihtaja, minulle heinäkuussa 2009 siirtynyt omistajuus.
Mindin luonne on pääasiallisesti iloinen, reipas, tekemisen haluinen ja haluaisi nimenomaan tehdä minun kanssa, mutta yksinäänkin keksii lelujen (ja joskus muidenkin tavaroiden kanssa) tekemistä.
Mindi ei ole mitenkään hermoheikko, mutta temperamenttinen. Se ei siedä kovinkaan paljoa tyhmäilyä muilta koirilta, vaikka sitten mielestään itse saisikin tehdä vaikka mitä. 
Äärettömän fiksu koira, jota on helppo motivoida ruualla. Tempun kuin tempun oppii nopeasti, jos vain ohjaaja osaa opettaa ;)
Mielellään myös yrittäisi laistaa asioista jos vain mahdollista, mutta määrätietoisesti ja auktoriteetilla siitä saa aivan todella uskollisen ystävän ikuisesti jota se kunnioittaa kovasti.  

Sen minulla olleen ajan aikana ollaan käyty monta ongelmaa läpi ja osa on jo pääasiassa poissa. Tietynlainen arkuus ja varuillaanolo siellä vielä on, mutta Valdon tulon jälkeen Mindi on rohkaistunut suuresti ja vieraat (rennot) ihmiset osataan myös nähdä mukavina tyyppeinä. Sen unelmaluonteen takia sen kanssa edelleen jaksaa, parempana se on kuin koskaan. 


Ei kommentteja: